16.4.2008 ESPOO TIEDOTTAA
ESPOON KULJETUSPALVELUA UUDISTETAAN
Ensi vuoden alusta lähtien Espoo luopuu matkojen yhdistelyyn tähtäävästä kuljetuspalvelukeskuksestaan. Taustalla on suunnitelma, että Espoo, Vantaa ja Kauniainen järjestävät lakisääteiset kuljetuspalvelut yhdessä ja yhdenmukaisina vuoden 2009 alusta. Invataksimatkojen ja tavallisella taksilla tehtävien matkojen välitystoiminta siirtyy Lähitaksiin. Kuljetuspalveluissa käytössä oleva maksujärjestelmä uudistetaan reaaliaikaiseksi.
Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi 15.4. kokouksessaan kuljetuspalvelujärjestelmän uudistamisen periaatteet ja invataksimatkojen kilpailutuksen. Myös Vantaa ja Kauniainen käsittelevät asiaa huhtikuun aikana.
Nykyisin Espoon kuljetuspalvelukeskus hoitaa keskitetysti kuljetuspalvelut niille vammaisille ja liikuntaesteisille espoolaisille, joille on myönnetty lakisääteinen kuljetuspalvelu. Palvelun piirissä on noin 3 800 asiakasta. Kuljetuspalvelukeskuksen palvelut tuottaa Itella Oyj. Kuljetuksista vastaavat espoolaiset taksit, joiden kanssa Itella Oyj on tehnyt sopimuksen.
Espoon kuljetuspalvelukeskustoiminnalla tavoiteltu matkojen yhdistelyn kattavuus ei ole noussut tavoitellulle tasolle. Yhdistelyä vaikeuttavat Espoon kaupunkirakenteen hajanaisuus sekä asiakkaille annettu oikeus pysähtyä matkan varrella. Myöskään tietojärjestelmät eivät ole riittävästi mahdollistaneet reaaliaikaista yhdistelyä. Kuljetuspalvelukeskuksella on kuitenkin saatu ennakoitu kustannusten jyrkkä nousu taittumaan.
Uudistuksella tavoitellaan asiakaslähtöisempää palvelua. Uuden toimintamallin myötä voidaan huomioida paremmin asiakkaiden yksilölliset tarpeet. Invataksien saatavuus paranee kun käyttöön otetaan keskitetty invataksien tilauspalvelu. Asiakkaalla käytettävissä olevien lisämatkaoikeuksien määrä ei enää ole sidoksissa siihen, miten paljon asiakas pystyy ennakoimaan menemisiään ja tilaamaan kyytejään etukäteen. Ensi vuodesta alkaen lisämatkaoikeuksien myöntäminen perustuu asiakaskohtaiseen tarpeeseen. Kyyti järjestyy kaikissa tilanteissa yhden tilausnumeron kautta, eikä matkoja yhdistellä, jos asiakas ei itse sitä tee.
Uudistuksen yksityiskohdista tiedotetaan asiakkaille viimeistään syksyllä.
Uudessa mallissa tulee toimimaan seurantaryhmä, johon kutsutaan kaupungin edustajien lisäksi sekä asiakkaiden että palvelun tuottajien edustajat. Seurantaryhmän tärkeimpänä tehtävänä on kehittää järjestelmää edelleen ja erityisesti asiakaspalautteen pohjalta.
Lisätietoja: projektipäällikkö Johanna Mätäsaho puh. (09) 816 30546
Eriikka Koistinen
viestintäpäällikkö
Espoon sosiaali- ja terveystoimi
PL 202 (Kirkkojärventie 6 B),
02070 ESPOON KAUPUNKI
Puh. (09) 8162 3302, 050 346 9798
eriikka.koistinen@espoo.fi